sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Bambeja Orelmassa

Mekkotehdas kirja oli aikanaan sellainen, joka oli ehdottomasti saatava. Se vaikutti niin ihastuttavalta ja aurinkoiselta. Jossain vaiheessa huomasin, että kirja oli ollut minulla pitkään enkä ollut ainoatakaan mekkoa ommellut siitä. Kirjaa olin kyllä toisinaan selannut ja kirja oli antanut minulle ideoita projekteihin. Ensimmäisen mekon sain kuitenkin vasta nyt tehtyä. 


Toteutukseen pääsi Orelma. Se vastasi liivimekkotarvettani nyt sopivasti. Olin lukenut facebookin ompeluryhmissä, että kirjan mallit ovat leveitä, joten summassa leikkasin kankaan kapeammaksi helman osuudelta. Mekko oli tarkoitettu ihanaiselle kultamuru kolmeveelle. Tytölle, joka ei ole rimppakinttu. Kaavan otin 110cm mukaan (110/116, mutten leikannut saumanvaroja). Kankaan leikattuani ja taitoksen avattuani huomasin, että kokoa on kylliksi isommallekin tytölle. Meidän 128 koon vaatteita pitävä tyttö meni hyvin tuohon 110cm mekkoon kavennuksesta huolimatta.


Tyttö totesi lohduttavaan äänensävyyn "Äiti ei mua haittaa. Kyllä mä voin tätä mekkoa pitää." Ja ei todellakaan haitannut. Kahdet synttärit hän on tänä viikonloppuna tällä mekolla mennyt. Kolme veelle piirsin sitten ihan itse summassa kankaat.






Mekon mallia muokkasin pääntien, taskujen ja leveyden osalta. Pääntiellä on kuja ja kuminauha, jotta sain riittävän pieneksi rypytettyä. Taskujen reunassa on foe-nauha supistamassa taskunsuuta ja taskuissa samaa kangasta kuin bambissa.






En ole koskaan ommellut pipoa. En koskaan. En tiedä kuinka olen näin pitkälle päässyt ilman moista hommaaa tänä ryppypipojen aikakautena. Tällä viikolla otin haltuun senkin homman. Vuoreksi laitoin bambua ja pallollinen trikoo päälle sekä äidin virkkaama liina. Pipon piirsin Mallikelpoisen mallin mukaan. Harjoitusta tämä kyllä vaatii. Mutta kyllä siitä pipon erottaa. Sekä pipon että mekon kankaat ovat vuosikerta marinoituja. Hankintapaikaa en todellakaan muista. Mekoista tuli todella lämpimät fleecemekot.






Ennen bambimekkoja olin jo alkanut tikuttamaan polvareita tytsylle. Mekon valmistutta tajusin kuinka hyvin nämä kaikki sopivat yhteen. Polvisukat on neulottu Sisusta 2,5mm puikoilla (60silmukkaa) ja lankaa meni koon 30 sukkiin 86grammaa.





- Unna





sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Sukan varret

Juuri nyt ei tunnu tulevan valmista millään. Löytyisiköhän syy siitä, että uusia töitä aloitan hyvällä tahdilla. Samaan tahtiin ei loppuja tule. Toinen ongelma on se, etten ole kaikkea kesällä valmiiksi tullutta saanut blogattua. Iloisia kesäkuvia on vielä koneella. Näillä keleillä ehkä hitusen hupaisia jopa päivittää...


Mutta hommaa ei oteta liian vakavasti. Nostetaan jalat kattoon ja nautitaan siitä mitä tehdään.






Keväällä TeeTeen hullunhalvoista ostin SandnesGarnin Sisua monissa eri väreissä. Ajatus oli tehdä tytöille ja itselle sukkia. Kerrankin laitoin itseni jonossa lasten eteen. Polvareita aloin tekemään, mutta nilkkojen kohdalla päättelin. Järkeilin, että monikäyttöisemmät ovat yhdet pitkät varret/säärystimet ja useammat erilliset terät. 


Yhdet terät olen turkoosi-vihreänä tehnyt (päättelemättä edelleen kröhöm). Lisää teriä ts. tennarisukkia teen välityönä kun jaksan ja kun kiinnostun. Lankoja on vielä paljon.


Varsia tikuttelin Jyväskylässä kesäkuussa Titityyn neulemiitissä. Keli oli kaikkea muuta kuin kesäinen. Olisi tehnyt mieli pitää pitkiä sukkia jalassa jo saman tein. Vaan kun varret valmistuivat, tulivat helteetkin ja villat hautautuivat kaapin nurkkaan. Eiköhän nyt taas käyttöä tule ilmojen viiletessä. 160 grammaa meni yhteensä lankaa kuudessa eri värissä näihin. Ja kerrankin olin niin fiksu, että päättelin langat neulonnan mukana, joten sitä loputonta loppumaratonia ei tällä erää ollut.





- Unna




maanantai 15. syyskuuta 2014

Kukkiva sadetakki

Tätä voi jo sanoa ikuisuusprojektiksi kai. Ostin Eurokankaasta kankaat sadetakkia varten kolme vuotta sitten. Tein tytölle tuolloin lintutakin. Samalla leikkasin palat omaan takkiin. Takki oli ommeltu päälikankaiden osalta liiviksi. Sitten tuli muutto, pakkaukset jne. Takin palat ovat olleet nyt 2,5 vuotta varastossamme. Aina välillä olen ne nähnyt ja ajatellut, että kohta on niiden vuoro. Vuoro kesti aika paljon pidempään.


Nyt kaivoin palat esille. Aikomani vetoketju oli ilmeisesti jo päätynyt johonkin toiseen projektiin. Onneksi inspiraation hetkellä oli kuitenkin vetoketjuja kotona.






Tuskallinen sadekankaan ompelu ja saumojen teippaaminen päätyi, mutta onnellista loppua ei välitettavasti tässä tarinassa ole. Taskut liian pienet, hartioista kirraava ja kurttuun vetävä, tönkkö huppu... Takki on pidettävä, muttei mukava eikä se mitä suunnittelin. Kankaita ostaessa ajatus oli, etten halua olla synkällä säällä aina mustissa. Se tässä onnistui hyvin. Viikonlopun partioreissulla takki oli hyvin lämmittävä ja tuulta pitävä. Ei tarvinut varustautua sadevarusteisiin, kun takki sopi kaikkiin keleihin. Eli jotain hyvääkin. 



Kaavat piirsin silloin aikanaan itse yhdistelemällä ja muokkaamalla useita eri kaavoja. Kehittämistä on paljon. Vuosien aikana tosin olen hukannut jo kaavatkin, joten niitä en enää muokkaa. Alkakoot tämä onellisemmin alusta. Takkien ompelu ei jää kuitenkaan tähän. Kyllä minä vielä kunnon takin teen. Tämä olkoon harjoitusversio.





- Unna




keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Titanium-Nurmilintu

Kalenterista katsoen pitäisi puikoilla olla kovaa vauhtia tumppuja ja sukkia tulossa. Vaan ei ole. Ei ole kiinnostusta kumpiinkaan yhtään tällä hetkellä. Sen sijaan huiveja on tullut ja ja on edelleen puikoilla.






Ensimmäisenä valmistui Titanium. Pingottaminen ja kuvaaminen jäivät pitkäksi aikaa odottamaan, kun huomasin huivin olevan aivan liian pieni. Muiden siivellä tämäkin pääsi höyrytykseen ja koeajoon onneksi.






Neiti Kakkonen otti ilomielin huivin itselleen. Napilla kiinnittämällä huivista tuli oikeastaan käytännöllinen. Lapsi ei kaipaa liehukkeita eikä ylimääräisiä ulokkeita. Ei roiku, ei kiristä eikä purista. Lankana Handun merino. Siitäkään lapsi ei keksi mitään huonoa. Käyttämäni lanka on huomattavasti ohjeen lankaa ohuempaa (minulla 100g=400m ja ohjeessa sport-paksuinen). Ei tarvitse selitellä miksi huivi jäi pieneksi. Tuskin neuloessa ajattelin seikkaa yhtään. Huivi on nimittäin neulottu Olympia-stadionilla heinäkuussa, kun esikoisen kanssa olin Helsinki Pop Show:ssa. Musiikkia kuunnellessa huivi tuli itsekseen. Ajatus taisi olla enemmän musiikissa.






Viime viikonloppuna olimme 12v syntymäpäivillä ja muutamaa päivää ennen juhlia päätin tehdä huivin lahjaksi. Aikataulu määritteli paljolti mallia. Toisesta päästä aloitettu ja koko ajan levennetty huivi yksinkertaisilla reikäneulekerroksilla (*2 o yht., lk, 1o*) oli se mihin aika riitti. Ja kyllä. Voi huomata vaikutteet Nurmilinnusta. Lanka on vuosia sitten ostettua silkki-puuvilla-akryyli sekoitetta (Kokon). Paksu lanka huiviin, mutta tulipa lämmikettä ja kokoa. Langan paksuus on 50g=175m ja puikot 4,5.






Esikoinen olisi huolinut itselleenkin ja poseerasi mielellään.






Handun blingbling langasta muotoutui itselleni nyt niin kovin suosittu Nurmilintu. En ihmettele suosiota. Yksinkertaisuudessaan huivi on kaunis ja käytännöllinen. Tein nelosen puikoilla, jotta kokoa ja laskeutuvuutta tuli riittävästi. Lopulta huivi olikin melko suuri. Tarpeeseen juuri sopivan kokoinen.









Blingblingiä on minulle juuri sopivasta tai siis sopivan vähän. Kuvaankaan sitä en meinannut saada.





- Unna