sunnuntai 31. elokuuta 2014

Hautajaisvalmistelut

Lauantaina olimme saattamassa viimeiselle matkalle muoria. Meillä on ollut vuoden tauko hautajaisista. Sitä ennen oli viiden läheisen pois meno vuoden sisään. Eikä sitä edellisestä "ruuhkasta" ollut vielä kulunut montaa vuotta. Olen tehnyt tytöille aikanaan mekot mustasta pellavasta, jossa oli hopean värisiä palloja. En niitä tehdessä arvannut kuinka moniin hautajaisiin ne päätyivät. Aloin jo inhoamaan niitä mekkoja. Ne muistutti ainaisista suruista. On onni, että mekot ovat pieniä jo kuopuksellekin.






Aivan sattumalta kangashyllystä valikoitui jälleen musta-hopeinen kangas hautajaisvaatteisiin. Vasta ommellessa tajusin yhteensattuman edellisten mekkojen kanssa. Onneksi malli on aivan erilainen. Kuopukselle ja kakkoselle päädyin tekemään helppoakin helpommat laiskan ihmisen mekot. Saksin näppituntumalla kaksi kappaletta. Muutamalla saumalla ja käänteellä mekot minuuteissa. Kaula-aukon päärmeessä kulkee hopeinen nauha. Tähän hetkeen nämä oli riittävän helpot ja vaivattomat mekot.


Esikoinen ei tällaista halunnut (liian helpollahan olisinkin päässyt). Kaavat esikoiselle otin OB 
 2/2005 lehdestä (mekko tytölle). Helmaa lyhensin tunikamittaan. Kaula-aukko on varsin laaja. Olisi voinut olla todellakin pienempi. Topin kanssa sai nyt pidettyä näin. Pitää vielä ottaa kuminauha pois ja kiristää.






Kangas on ostettu joskus vuosia sitten ja yritin saada koko palan käytettyä. Pala oli kuitenkin iso ja piti ihan alkaa tuhlailemaan. Vielä perjantai-iltana surautin itselleni kassin samalla kankaalla ja nauhalla, kuin tyttöjen mekoissa. Lähinnä hilpeää tällainen perheen koodaus kankaalla. Ei ehkä minun juttu, mutta tulipahan tehtyä. 






Ja kun koodaamaan alettiin, miehen piti tietenkin oma palansa kankaasta ottaa. Hän selvisi taskuliinalla. Kangasta jäi edelleen. Mietin jo, josko kravatin tai liivin tekisin. Hautajaisia toivottavasti ei tule, mutta mustanpuhuva perheemme voi mustaa käyttää muissakin juhlissa.








Minulla on oikeastaan sellainen hovikukittaja olemassa. Ihana Anne, joka tekee aina niin ihania kukkalaitteita. Hälle ei tarvitse kertoa millaista on toiveissa. Hän tekee mieluista kysymättäkin. Tätä piirrettä arvostan erityisesti kukittajissa ja kampaajissa. Ehkä siksi, kun en osaa selittää mitä haluan. Monille "sellainen kiva" ei sano paljoa.


Nyt kai miehen heitosta "tee ite" aloin kehittämään halua kokeilla itse hautavihon tekoa. Ostin oasistelineen, vai mikä onkaan nimeltään tuo pohja ja lisäksi kimpun ruusuja. Loput materiaalit keräsin omasta ja äidin pihasta. Kuusen havuja, tuijaa, pihlajaa, kuunliljaa, gladiolusta, aronian oksia marjoineen, jotain muita marjoja ja niin edelleen. Alkuun hirvitti ihan kauheasti. Olin varma, että itku tulee kukkien kanssa tapellessa. Vaan helppoahan tuo oli. Eka kerrokset meni hyvin. Uskottelin, että kyllä se päältä on vaikeaa. Kasaan sain vihon. Kehityttävää on, mutta kehtasimme hyvin viedä kukat haudalle. Saatan seuraavallakin kerralla kokeilla jatkaa tätä uraa. Lähinnä haastavaa oli saada ilmavaa asetelmaa. 










Kukkiin tein mukaan kortin, jossa oli muorin kuva himmeänä ja Aila Meriluodon runo. Se tuntui nyt tähän hetkeen sopivimmalta kaikista upeista sanoista.

Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.

-Aila Meriluoto-





- Unna

1 kommentti:

  1. Kaunis runo. Ja kauniit mekot myös lapsille. Otan osaa menetykseenne. Me olemme myös katselleet lähinnä nyt kukkalaitteita hautaustoimistoista, minulla ei taidot riitä sellaisen tekemiseen. Tuo minkä sinä teit on kyllä todella nätti, ja niin on runokin. Kiitos tämän jakamisesta.
    https://www.huhtafinne.fi/

    VastaaPoista

Vieraskirja

On mukavaa, jos jätät viestin!