Lintutauluja

             

Hyvää äitienpäivän iltaa! 

Minulla on ollut äitienpäiväjuhlallisuuksia perjantaista asti. Keskimmäinen lähti viikon matkalle Ahvenanmaalle ja antoi korttinsa ja lahjansa ennen lähtöään. Lauantain vietimme jo perinteiseksi muodostuneella kylpyläreissulla kolmen polven naisten kanssa. Illalla pidimme kisastudiota kotona Euroviisujen merkeissä. Tänä aamuna lapsetkin mielellään nukkuivat myöhään, joten myös äiti sai nukkua.

Pyysin itse, ettei aamupalaa tuotaisi sänkyyn. Miksi minä herkuttelisin yksin, kun muut katsovat ja odottavat. Tai no. Lapsien myötä on kyllä kattaukseen laitettu aina katsojillekin armopalat. Tänä aamuna aamiainen oli runsas ja se oli katettu pöytään. Rauhallinen yhteinen aamiainen oli minulle mieluisampi. Laulut, halaukset ja lahjat tulivat kyllä sänkyyn. 

                      

Kylällämme ei ole kuin kaksi sisustusliikettä. Molempien tarjonta on itselleni mieluisia, toisen vielä mieluisampi. Mies oli käynyt shoppailemassa tässä mieluisammassa. Ompelurasia tulee erittäin hyvään käyttöön, Karkit lupasin yrittää pitää purkissa, koska se on niin kaunis. Mutta tuo tyyny. Se oli kyllä nappijuttu, ihan koko perheelle. Ehkä äitienpäivässä liikuttavinta on kuitenkin nuo lasten lahjat. Tällä kertaa kännykkäpussi, nilkkakoru, kaulakoru ja avaimenperä olivat aidon liikuttavia.

Viime kesänä otin pihamme linnuista kuvia omilla vaatimattomilla taidoilla. Intoa on taitojen edestä. Idea tauluista oli jo vuosi sitten olemassa, joten motivaatio kuviin oli siksikin iso. Tänä keväänä kokosin kuopuksen kanssa koneella taulut ja ostin yksinkertaiset (ja halvat) kehykset niihin. Taulut tulevat eteiseen sitten joskus, kun se on siinä kunnossa, että tauluja voi laittaa. Taulut ovat erityisesti mukavia, mutta myös lintutapetin kanssa yhteensopivia. Ei tietenkään haittaa yhtään, jos samalla lapset vahingossa oppivat lintuja nimeämään ja kuulemaan niiden ääniä. Lintujen "repliikit" otin Lasse J. Laineen Lintuoppaasta. Se on omaan mieleen oleva lintukirja.

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään. Kesän tulon "ennustavat" linnut piti aivan ehdottomasti saada tauluihin. Ja niitä kaikkia on täällä nähty. Peipon pesä on naapurin mahtavassa kuusessa. 

Edit: kone/ohjelma heittää kuvat iloiseen sekamelskaan, mutta nyt saa iloisuutta olla mun puolesta. 

Omassa pihapiirissä aikaa viettävät linnut oli mielestäni ihana saada tauluihin, kun niistä parhaimmat kuvat oli olemassa ja siksi, että lapsetkin tunnistavat pihalla linnut. Kun olemme lasten kanssa yhdessä kuvanneet lintuja ja opetelleet ääniä, on kiinnostus lisääntynyt, mutta myös kunnioitus. Leikkimökin takana asuvaa leppälintua kunnioitetaan eikä häiritä. Oma suosikkini on punarinta. Se on vain käsittämättömän sympaattinen. Käpytikka taas tietää koska on viikonloppu. Makuuhuoneen ikkunan kohdalla on sopiva pylväs, jossa on pelti, jota hakata. 

Kuhankeittäjä ei todellakaan asu pihapiirissämme, mutta se on kuopuksen lempilintu. Tokihan kuhankeittäjä otetaan meidän eteiseen asumaan. Koska kuhankeittäjä ei ole meillä käynyt poseeraamassa, kuva on otettu lainaan täältä. Kirjosiepot toivottavasti poseeraa tänä kesänä enemmän, että voin vaihtaa kuvan lähempää otettuun ja tarkempaan.

Linnut ovat mainioita. Vielä muutama vuosi sitten inhosin lintuja. Enkä ihan vähän siksi, että kerran kiireessä olimme lähdössä juhliin. Unohdin jotain kotiin, jolloin vielä uudelleen juoksin sitä jotain sisältä noutamaan. Lintu selvästi huomasi tilaisuuden koittaneen ja p*****si päälleni. Jos "mulla ei mitään päälle pantavaa" on tuttujuttu, niin mitä silloin, kun linnun peet on rintamuksilla ja perhe odottaa autossa ja todennäköisesti olimme jo myöhässä. Olen antanut linnulle anteeksi. Inhimillistähän se sihtausvaikeus on.

Jos linnut on minua koetelleet, niin sain minäkin yhden tintin vähän vähemmän laittautuneena kuvaan.

- Unna