sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Pieniä palasia



Päivittely siitä, kun mikään ei valmistu. 
Rapsutan sieltä, kuopsutan täältä, silmukka ja kerros 
silloin tällöin.

Ajatuksia paljon, voimia vähän, positiivista mieltä kuitenkin ja iloa kesästä.





Kastelukannu sai kestävät pisarat helmiaskarteluista ja puutarhalta köynöksen valuakseen.







Lapset viettävät päivänsä ulkona. Pihalle oli saatava pelejä, leikkejä ja jotain uutta. Kekkilä myy katteena kiviä. Ruukkuun ne eivät päätyneet. Maalilla pisteitä ja domino valmis.






Ristinolla on tämän hetken suosikki. Tasaiselle kivelle maalilla ruudukko sekä tummat ja vaaleat kivet.






Saimme keinun naapurista pari vuotta sitten. Ikää taitaa olla melkoisen paljon. Ruostetta, haalistunutta maalia ja rikkinäiset keinut talven jäljiltä. Ei ole paikkaa, mitä spray-maali ei pelasta. 






Mattamusta maali ja pinkit keinut oli hyvä yhdistelmä. Kunhan vielä mustat narut saisi.






Puutarhalta tuli mukaan lumikello 
vanhaan pyörän istuimeen lyhtyyn.






Omenapuu kukkii taivaallisella tavalla. Voin vain ihailla. En välitä niinkään omenoista. Voisin vaihtaa ne koko kesän kestävään kukintaan.






Puu on muutenkin niin kaunis. Antaa lasten kiipeillä puussa, kantaa riippukeinun ja -tuolin. Kantaisi kolmannenkin jos olisi. Riippukeinussa mieli lepää. Jalat kohti taivasta ja ajatukset kukkakaton alla.










Rantaelämä on aloitettu. Silmukoita syntyy eniten rannalla. Neuleen väri on sattumalta kovin teemaan sopiva.










Meillä on ongelmana pihan läpi kulkevat ihmiset. Väittäävät, että piha näyttää kävelytieltä. Koiran ulkoiluttajat, nuoret, keski-ikäiset, lenkkeilijät... luulevat ilmeisesti, että vapaaehtoisesti kitken kunnan ojien reunustoja. Ystävälliset kehoitukset ja pyynnöt eivät tehoa. Rintamamiestaloon sopivaa porttia on etsitty jo kaksi vuotta. Sopivaa ei ole tullut vastaan. Edes naapurin haukkuvat koirat ja aitaa vasten seisomaan nouseva saksanpaimenkoira ei oikaisijoita vähennä. Portti voisi vähentää.






Tervatut heinäseipäät on saatu pihatien reunustoille. Samalla tavalla kuin aikaisemmassa kodissa. Nyt mielessä on ihana tervan tuoksu, mutta voin jo nähdä mielessäni kauniit valkoiset hanget ja myrskylyhdyistä tulevan valon. 


Yksi seiväs päätyi pihan puolelle. Naapuri antoi päreitä. Tervasin nekin ja maalilla kirjoitin kyltit. Ei tontti niin suuri ole, etteikö löytäisi perille. Kuitenkin Villa Karamelli, Plantaasi ja Mörskä saivat viittansa. Ihan varmuuden vuoksi.






Kasvihuone on pystyssä. Siihen meni 1,5 päivää. Positiivista on, että seuraavan kerran Ikean kalusteita kasatessa tuntuu homma todella helpolta. Tämä oli todellinen palapeli. Sisällä on nyt tomaatit, paprikat, chilit, yrtit ym. odottamassa multakuormaa. Kasvihuone on ruma. Pidin kuitenkin pienempänä pahana rumaa kasvihuonetta, jonka sain nyt ja halvalla verrattuna monen vuoden projektiin sellaisesta haavekasvihuoneesta. Elättelen toiveita, että haaveiden kasvihuone tulee kuitenkin sitten aikanaan.



Nyt haaveilen viilenevistä säistä, lasten kesälomista, valmistuvista käsitöistä, kesän aikana tehtävästä kuisti- ja eteisremontista ja huomisesta esikoisen kanssa tehtävästä Tallinna-päivästä ihan kahdestaan.


- Unna




sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kesä tuli housujen myötä



Äitini työkaveri on jäämässä eläkkeelle. Lahjaksi eläkkeelle jäävä sai lahjakortin Lentävään lapaseen. Minulta pyydettiin lahjaan sopiva kortti. Lentävästä lapasesta kertovasta lehtijutusta ja heidän mainoksestaan sain oivia lisiä. Sitten vain leikkaamaan ja liimaamaan... ja neulomaan. 






Kortin taakse tein taskun, johon lahjakortti (ehkä) mahtui. Enpä muistanut kysyä mahtuiko. Myös nimet oli tarkoitus kerätä taustaan.






Maanantai aamuna huomasimme kuopuksen päiväkotiin lähtiessä, ettei sopivia ohuita ulkohousuja ole. Niitä ei ollut, koska ne oli vielä kangaspakkana. Maanantaina askartelin ohuesta softshellistä housut. Alkuun ajattelin olla laiska ja jättää saumat saumaamatta. Seuraavaksi myönnyin saumaamaan polvet ja sivusaumat. Lopulta housut on saumattu kokonaan. Saapahan tyttö lätäköissä loiskia.

Teippaamisen kanssa en ole todellakaan sujut. Lopulta otin pyykkipojat apuun. Saumurin kenkkuilun ja teipin kanssa kikkailun kanssa oli hermot mennä, mutta kelpo housuthan niistä kuitenkin tuli (vaikken vyötäröön olekaan tyytyväinen). Kaavat otin Ottobren useammista housuista yhdistelemällä ja loput itse muokaten.











Housujen kangas on Kangastukusta. Polviin tein vahvistuksen ja takin kankaasta otin lintusia pöksyihin. Pituutta on yllin kyllin, koska nämä nyt pääasiassa syksyyn ovat. Ja niinhän kävi, että kaksi päivää nämä oli jalassa ja tuli kesä.  Housuihin on ostettuna jo valmiiksi urheilufleeceä, josta teen vuoren. Kylmänä aamuna voi pukea housut yhdessä vuoren kanssa päälle ja päivän lämmetessä voi vuoren riisua, tai olla pelkillä fleecehousuilla.






Takin olen meidän kakkoselle tehnyt muutamia vuosia sitten. Kaava on oma, ei täysin onnistunut, mutta paljon pidetty. Lintukankaan löysin tuolloin Eurokankaasta. Vuoren pilkullisen kankaan ostopaikkaa en muista enää. 





Viikossa sää on muuttunut käsittämättömän määrän. Elämä on ulkoistettu täysin ja käsityöt on nurkassa. Viikonloppu meni kasvihuoneen kokoomisessa. Se se oli kyllä urakka. Huh.

- Unna

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Lintutauluja

             
Hyvää äitienpäivän iltaa! 

Minulla on ollut äitienpäiväjuhlallisuuksia perjantaista asti. Keskimmäinen lähti viikon matkalle Ahvenanmaalle ja antoi korttinsa ja lahjansa ennen lähtöään. Lauantain vietimme jo perinteiseksi muodostuneella kylpyläreissulla kolmen polven naisten kanssa. Illalla pidimme kisastudiota kotona Euroviisujen merkeissä. Tänä aamuna lapsetkin mielellään nukkuivat myöhään, joten myös äiti sai nukkua.


Pyysin itse, ettei aamupalaa tuotaisi sänkyyn. Miksi minä herkuttelisin yksin, kun muut katsovat ja odottavat. Tai no. Lapsien myötä on kyllä kattaukseen laitettu aina katsojillekin armopalat. Tänä aamuna aamiainen oli runsas ja se oli katettu pöytään. Rauhallinen yhteinen aamiainen oli minulle mieluisampi. Laulut, halaukset ja lahjat tulivat kyllä sänkyyn. 




                      




Kylällämme ei ole kuin kaksi sisustusliikettä. Molempien tarjonta on itselleni mieluisia, toisen vielä mieluisampi. Mies oli käynyt shoppailemassa tässä mieluisammassa. Ompelurasia tulee erittäin hyvään käyttöön, Karkit lupasin yrittää pitää purkissa, koska se on niin kaunis. Mutta tuo tyyny. Se oli kyllä nappijuttu, ihan koko perheelle. Ehkä äitienpäivässä liikuttavinta on kuitenkin nuo lasten lahjat. Tällä kertaa kännykkäpussi, nilkkakoru, kaulakoru ja avaimenperä olivat aidon liikuttavia.









Viime kesänä otin pihamme linnuista kuvia omilla vaatimattomilla taidoilla. Intoa on taitojen edestä. Idea tauluista oli jo vuosi sitten olemassa, joten motivaatio kuviin oli siksikin iso. Tänä keväänä kokosin kuopuksen kanssa koneella taulut ja ostin yksinkertaiset (ja halvat) kehykset niihin. Taulut tulevat eteiseen sitten joskus, kun se on siinä kunnossa, että tauluja voi laittaa. Taulut ovat erityisesti mukavia, mutta myös lintutapetin kanssa yhteensopivia. Ei tietenkään haittaa yhtään, jos samalla lapset vahingossa oppivat lintuja nimeämään ja kuulemaan niiden ääniä. Lintujen "repliikit" otin Lasse J. Laineen Lintuoppaasta. Se on omaan mieleen oleva lintukirja.



Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään. Kesän tulon "ennustavat" linnut piti aivan ehdottomasti saada tauluihin. Ja niitä kaikkia on täällä nähty. Peipon pesä on naapurin mahtavassa kuusessa. 


Edit: kone/ohjelma heittää kuvat iloiseen sekamelskaan, mutta nyt saa iloisuutta olla mun puolesta. 












Omassa pihapiirissä aikaa viettävät linnut oli mielestäni ihana saada tauluihin, kun niistä parhaimmat kuvat oli olemassa ja siksi, että lapsetkin tunnistavat pihalla linnut. Kun olemme lasten kanssa yhdessä kuvanneet lintuja ja opetelleet ääniä, on kiinnostus lisääntynyt, mutta myös kunnioitus. Leikkimökin takana asuvaa leppälintua kunnioitetaan eikä häiritä. Oma suosikkini on punarinta. Se on vain käsittämättömän sympaattinen. Käpytikka taas tietää koska on viikonloppu. Makuuhuoneen ikkunan kohdalla on sopiva pylväs, jossa on pelti, jota hakata. 












Kuhankeittäjä ei todellakaan asu pihapiirissämme, mutta se on kuopuksen lempilintu. Tokihan kuhankeittäjä otetaan meidän eteiseen asumaan. Koska kuhankeittäjä ei ole meillä käynyt poseeraamassa, kuva on otettu lainaan täältä. Kirjosiepot toivottavasti poseeraa tänä kesänä enemmän, että voin vaihtaa kuvan lähempää otettuun ja tarkempaan.














Linnut ovat mainioita. Vielä muutama vuosi sitten inhosin lintuja. Enkä ihan vähän siksi, että kerran kiireessä olimme lähdössä juhliin. Unohdin jotain kotiin, jolloin vielä uudelleen juoksin sitä jotain sisältä noutamaan. Lintu selvästi huomasi tilaisuuden koittaneen ja p*****si päälleni. Jos "mulla ei mitään päälle pantavaa" on tuttujuttu, niin mitä silloin, kun linnun peet on rintamuksilla ja perhe odottaa autossa ja todennäköisesti olimme jo myöhässä. Olen antanut linnulle anteeksi. Inhimillistähän se sihtausvaikeus on.

Jos linnut on minua koetelleet, niin sain minäkin yhden tintin vähän vähemmän laittautuneena kuvaan.






- Unna





sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tupakkahuivi




Olin taannoin pitsi-illassa Lentävässä lapasessa. Viime kesänä aloitettu pitsihuivi on puolitiessään, mutta tavoilleni uskollisena aloitin illan aikana toisen huivin. Ja aivan kuten itse jo arvasin, myöhemmin aloitettu on aiemmin valmis. Tosin tämä huivi oli kyllä yksinkertaisempi, helpompi, pienempi ja kaikkea muuta.








Pitsin malli on Sarah Hattonin Eerie:stä. Toimii vallan mainiosti myös huiviin. Lanka on Handun merinoa, nimeltään tupakka. Äärimmäisen pitkäpiimäistä tehdä suoraa huivia yksinkertaisella kuviolla, mutta sain valmiiksi ja mittaa huiville tuli pari metriä. Yksinkertaisuudessaan tykkään kovasti. Varmasti tulee pidettyä. Luulin, että huivi joutuu odottamaan syksyyn, mutta näillä raekuuroilla ja sateilla tulee käyttöön jo nyt.








Tavoitteena on saada aiempaakin huivia nyt edes hivenen eteenpäin. 







- Unna