maanantai 25. marraskuuta 2013

Kukkaketo

Tämä blokkaus on täynnä virkkausta. Edellisen postauksen aikana oli oma villatakki hihoja vailla valmiina. Jos vartalo-osa tulee tehtyä neljässä päivässä, luulisi hihojen tulevan viikossa. Totuus on kuitenkin se, että edelleen toinen hiha uupuu. Koukku on voittanut puikot, mutta vain tilapäisesti. Tämä ei usein tule toistumaan. 

Kuopus kaipasi uudistusta huoneeseen. Ostin matonkuteet mattoon viime talvena. Nyt oli hyvä aika muuttaa kuteet matoksi.  







Edellinen matto oli vihreä, tylsä ja pitkä. Uuteen piti saada tyttömäisyyttä ja samalla värejä valittiin silmällä pitäen uusia tapetteja. Tapetit on yhtä hyvin marinoitu. Tapettihankinta oli viime talven ostos kirppiksellä kympillä.







Matto on Kauhavan Kangas-Aitan Ratas-matto, tosin omiin tarpeisiin tehdyin muutoksin toteutettu. Ohjetta seurasin ensimmäiset kerrokset, jonka jälkeen homma eteni fiilis-pohjalta.

Valmiiseen mattoon virkkasin ohennetuista kuteista kukat ja lehdet. Muutamista kohdista ne kiinnitin. Kuopuksen kommentti matosta oli "kukkaketo". Ehkä se sitä on, kesäisen hempeä. Vaatimuksena oli lisätä toukka ja perhonen. Tarkkojen valintojen ja ohjeistuksen jälkeen onnistuin tehdä sellaiset, kuin tilaaja halusi. 

Toukka on tärkeä. Illalla toukka laitetaan nukkumaan lehden alle ja aamulla se sieltä otetaan. Matto toimii myös siis näemmä leikkikaluna. Kätevää.








Tänään tein kuopuksen huoneeseen myös taulun, johon tuli kaverikuva kuopuksesta ja hänen "besustaan". Kuvaa ei nyt ollut vielä laittaa tänne. Taulusta tuli kyllä ihanan tyttömäinen, hempeä ja lempeä. Ostin kartongit Helsingin messuilta tänään, samoin kirjaimia, kukkia ja bling blingiä.

Aiemmin olen jo tehnyt huoneeseen taulun, johon olen laittanut kuopuksen ensimmäisen bodyn. Body on kokoa 40cm ja oli sopiva kuukauden ikäisenä. Taulussa on myös mallikappale ensimmäisistä vaipoista ja kaksi ensituttia roikkuu taulun päällä. Kuopus on pienestä ponnistanut tähän maailmaan. On niin liikuttavaa katsoa tuota bodya. 







Tänään tosiaan kävin Helsingissä kädentaito-messuilla, Elmassa, Outlet-messuilla jne. Tampereen messujen jälkeen olin henkisesti varustautunut, että Helsingistä en liikoja odota. Olen menet kerrat pettynyt ko. messujen mitättömyyteen. Ehkä henkinen varustautuminen auttoi, sillä nyt messut oli positiivinen kokemus. Uusia näytteilleasettajia oli tullut mukaan. Muutamia todella toteuttamiskelpoisia ideoita lähti mukaan ja vähän myös materiaalia ja joululahjoja.

Pitsiliinojen käyttö painokuvana tai oikeana liinana oli esillä useammassa pisteessä. Itse olen liinoja käyttänyt ensimmäisen kerran noin 6vuotta sitten, kun ompelin isomummin pöytäliinan tyttöjen mekon edustaan. Ideoita liinojen käytöstä on vaikka kuinka paljon, mutta en ole onnistunut virkkaamaan liinoja. Kykenen virkkaamaan maton ja korin. Siihen se sitten jääkin. Ohuemmalla langalla en saa aikaiseksi kuin sotkua. Olen monet kerrat päättänyt opetella virkkaamaan, mutta vielä ei ole tulosta tullut. 



Äitini virkkasi minulle pieniä, niin ihania, liinoja. Minulla on vähintään kymmenen ideaa kuinka niitä käyttää. -jos raaskin käyttää. Messuilla jo kehittelimme, että voisimme tehdä yhteistyötä nimellä "minä ja mun mamma" tai "minä ja mamma". Minä voisin ommella, jos äiti virkkaa tai nyplää. Kuopus totesi: "mamma oli varmasti todella kiitollinen, kun sai meille virkata näitä." En tiedä oli mamma kiitollinen, mutta minä olen!








Ehkä lupaan, että neuletakissa on hihat seuraavalla kerralla. Se valmistunee, vaikka pehmeitä paketteja myös samalla teen.


-Unna


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Langan hankintaa ja langan kulutusta


 
Viikko on sisältänyt neulontaa kotona ja neuletapaamisessa sekä matkalla Tampereelle. Olin perjantaina käymässä ensimmäistä kertaa Tampereen Kädentaito -messuilla ja kyllä voi sanoa, että Helsingin messut jäävät aivan jalkoihin. Pahoin pelkään, ettei Helsingin messut tunnu enää miltään. Sinällään harmi, mutta taloudellisesti tämä on varmasti hyvä asia ;)
 
 
Tampereelta ostin Käsilaukkukirjan, jota olen jo pidempään katsellut ja tiennyt ostavani. Välineistöön tuli lisäystä 2,5mm hiilikuitupuikoista. Kokeillaan nyt tällaisia. Ensi vaikutelma oli ainakin erittäin hyvä.
 
 
 
 
 
 
 
Pidempi aikaisiin suunnitelmiin kuului lankahankintojakin. Rowanin langoissa näen jo Raitarakkauden. TitiTyyssä olen raitarakkautta ihaillut pidemmän tovin ja tiennyt sen kuuluvan minulle. Joulun jälkeen langat varmasti on jo raitoina. On maltettava joulun yli, että pehmoiset paketit on ensin hoidettu pois alta.
 
 

 
 
 
 
Ihan vähän heräteostoksiakin tuli tehtyä... Villavyyhdin osastolla sai ihailla Handun lankoja, mutta niitä saan hankittua lähempääkin, joten ne jätin suosiolla sinne muiden ostettaviksi. Osastolta lähti kuitenkin mukaan tunikalangat ja ohje. Tämä toivottavasti on jo jouluksi valmis. Ajatuksissa on tunikan muokkaaminen enemmän mekoksi. Saa nähdä toteutuuko ajatus, joka heti mallin nähtyä syntyi.
 

 

 
 
 
 
Heikommallakin matikalla voi päätellä, että lankojen kulutuksen ja hankinnan suhteuttamislupaus on koetuksella. Vuotta on vielä jäljellä, mutta on kyllä neulottavaakin. Näissä tosin osa on jo jouluksi kiertoon lähtevää ja pikaisesti kulutettua materiaalia, sukkalankoja välttämättömään tarpeeseen, miehelle pipolangat, jotka jo hetken olleet hakusessa, kylällämme ei juuri lankoja saa, joten säästin postimaksutkin. Joo joo. Perustelut (selitykset) ovat ainakin hyvät. Mutta nää oli vaan niin ihania.
 
 
 

 




Tällä viikolla olen kuluttanut ihan oikeasti lankaa reippaan määrän vaikka osa on ollut keskeneräisen työn purkuakin. Itselle on neuletakki hihoja vailla valmiina ja tytölle tein kietaisuhuivin/tuubihuivin tai mikä lie onkaan lämmittimen. Sirle-pipon tein jo keväällä ja se on aiemmissa bloggauksissa. Tuolloin myös tein pinkit kämmekkäät.


Huivin tein Lentävästä Lapasesta ostetusta Araucania Rancosta ja malli Modasta 6/2013. Tässä viime aikaisten neuleiden myötä on tullut itselle selväksi, että tiukkakierteinen merino on se mun juttu. Se on kaikkein miellyttävin neulottava ja käytettävä. Kyllä se taas tässä koettiin. Neuletta oli vain kiva tehdä, vaikka silmätkin oli iltaisin jo ristissä ja "eiku"-kierroksia tuli tehtyä. (En tajua kuinka voi tuollaisessa mallineuleessa virheitä tehdä. Ainoa vaihtoehto on, ettei osaa laskea kolmeen!) Virheitä löytyy todellakin, koska kaikkia en jaksanut purkaa. Käyttöön tämä lähti kuitenkin heti kilpailulla, kuka saa pitää.



 
 
 
 
Pipo ja huivi ei täysin ole samaa sävyä, kun eivät ole langatkaan lähelläkään toisiaan, mutta huivin lanka on mukavasti sävyltään vaihtelevaa, joten kohtaa myös pipon.
 
Näillä tulevia viimaisia päiviä kohti ennen kuin kunnon talvivarustuksiin siirrytään.
 
 
 


 
 


 
 
-Unna

maanantai 11. marraskuuta 2013

Taskuton tunika


Bloggaaminen ilman tietokonetta on tuonut hieman haastetta. Tai tarkemmin ottaen, bloggaaminen ilman näyttöä. Nyt näyttö näyttää jotain, mutta säädöt on ihan pielessä. Toivoa uudesta vempaimesta on, mutta se ei ole kuitenkaan nyt eikä tässä. Itse näen kaiken ihan vääristyneissä mitoissa, toivottavasti kuvat ovat oikeasti asialliset. Aikuisilta kilot pois kuvissa ei niin haittaa, mutta lapsi on melkoinen näky. Pitkän huiskeita tyyppejä on kuvissani :)


Olen yrittänyt käyttää pois lankoja, jotka ovat vuosien marinoinnin läpikäynyt. Yksi tällaisista langoista oli 100% villa Fairytale Colour 4 Me (DK). Lasten asusteisiin lanka on alkujaankin ostettu, muuta tästä ei liene mahdollista tehdä. Joskus muutama vuosi sitten aloitin paitaa jollekin tytöistä. Työhön valikoitui liian pienet puikot ja paidan alku oli kuin peltiä. Vuosien marinointi vihdoin tuotti tulosta ja purin neuleen. Nyt tavoite oli matala. Kunhan langat pois saan, mahdollisimman tarkasti kaikki pois.


Malliksi valikoitui Suuren Käsityön 2/2010 taskullinen tunika. Tosin versioksi muodostui taskuton tunika, kun lanka meni niin tarkalle, ettei taskua enää siitä saa tehtyä. Helmaan laitoin jo seiska veikkaa pätkän, kun se oli kerta kaikkiaan ainoa, joka varastossa olevista sopi väriltään yhteen. 







Lanka ei ollut miellyttävää neulottavaa. Silmukat puoliintuivat ja lanka oli karkeaa. Aina oikein ei myöskään ole lemppariani, mutta pimeässä autossa ja jutellessa se oli ihan jees vaihtoehto. Ehkä tästä eteenpäin teen miehen sukatkin pimeässä autossa, kun tämäkin sujui näin hyvin. Tunikan silmukat loin perjantaina juuri ennen matkalle lähtöä ja päättelyn tein kotona sunnuntaina. Sopiva viikonlopputyö.


Tässä kohtaa myönnettäköön laiskuus, jota saan katsella nyt sitten hamaan tulevaisuuteen. En jaksanut purettua lankaa kostuttaa ja nyt puretusta langasta neulottu kohta näkyy selvästi keskellä työtä. Ajattelin tehdessä, että höyryttäminen pelastaa, mutta ei. Palkka laiskuudelle. Mukava raita nyt sitten ja tietenkin ihan keskellä.


Taakse tuli nappi, joka on ostettu muistaakseni ihan juuri tämän langan kanssa. Eli yhtä pitkään marinoitu. Itselle tämä oli sellainen -kunhan nämä langat lähtee pois arkusta- työ. Kuopukselle tämä olikin sittten todella mieluisa. Aina ei ymmärrä mikä tekee vaatteesta mieluisan. Tunika oli päällä heti valmistumisestaan asti ja juuri niin kauan, että oli käskettävä vaihtamaan vaatteita. Violetin paidan kanssa värit menee hyvin yksiin ja lanka rauhoittuu. Muuten näen vain suurempi kuin ja pienempi kuin merkkejä. Lanka ei vaikuta laadukkaalta ja käytön jäljet alkavat näkymään nopeasti. Kovin pitkäikäinen vaate ei liene kyseessä.








Perjantaina oli ilo käydä ensimmäistä kertaa Järvenpäässä neulekahvila Lentävässä Lapasessa. Neuleiden Yö ja 1v juhlallisuudet olivat oiva lisä käyntiin. Väkeä oli paljon, seura hyvää, tarjoamiset ihania, lankahoukutuksia ja muita ihanuuksia olikin jo ihan liikaa. Puoleen yöhön asti jaksoimme puikkoja heiluttaa ja uusi takki sai hyvän alun.

Tulen käymään varmasti toistekin Lapasessa. Palvelu oli hyvää ja tunnelma mitä mainioin. On niin harmi, ettei omalla paikkakunnalla ole tällaista paikkaa. Vaikkei välimatka ole pitkä, ei tule lähdettyä kahvilaan neulomaan. Toisaalta halvemmaksi tulee se, ettei omalla paikkakunnalla ole tällaista. Kyllähän vähän ihanuuksia piti kotiin tuoda.








Kiitos Lentävä Lapanen, kiitos seuralaisille, kiitos kuljettajalle!

-Unna


tiistai 5. marraskuuta 2013

On elämä keinutuoli

Viime viikolla oli aamulla kuuraa, aurinko paistoi ja tuli täydellinen pakkomielle tehdä jotain talvista ja jouluista. Sama fiilis kolahti sekä minuun että kuopukseen. Kun pääsimme kuistille tavaroinemme, kuura muuttui vedeksi ja katosta tippui vettä monesta kohdasta läpi. Joulufiilis olisi voinut siinä kohdassa kadota, mutta ei. Kuopus pyysi, että laulamme joululauluja. Niin me kaksin kuistilla veden ropistessa teimme joulua ja mietimme tekisikö eno meille uuden katon. 



Kuisti on nyt vain avokuisti aivan järkyttävällä valokatteella varustettuna. Todella ruma, todella epäkäytännöllinen ja muistuttaa joka kerta itsestään kun sisälle tulee. Toivoin todella, että kesällä olisimme remontoineet kuistin, mutta yllättävä vessaremontti siirsi haaveet. Nyt olen valmis tekemään kompromisseja ja uusimaan tällä erää vain katon. Jos toiveet olisivat toteutuneet olisin muuttanut kuistin kattokulman yhtenäiseksi talon kanssa ja muutenkin tekemään kuistista vanhaa aikaa kunnioittavan. Nyt se on pakollinen erillinen nopeasti värkätty kyhäelmä edellisten asukkaiden toimesta. Aina ei saa mitä haluaa ja tässä kohtaa lasken rimaa. Enolle on toive avusta esitetty, katsotaan kuinka meille käy.









Vanhoihin lasipurkkeihin haimme kuopusen kanssa havuja: tuijaa ja kuusta. Toiseen purkkiin päätyi pari palloa ja käpyjä. Sisälle ripustin rautalangalla hillopurkin, jossa voi turvallisesti polttaa kynttilää. Helminauha yrittää peittää rautalankoja osittain aika heikolla menestyksellä. Helminauha on jäämistöä tyttärien morsiusmekoista muutaman vuoden takaa.

Karhupurkkiin tuli talvi. Helmet ja lumihiutaleet esikoisen ja kakkosen tekemien enkeleiden kanssa on talvinen ja herkkä. Valon osuessa sopivasti, saa purkista todellakin talven fiiliksen.








Purkit ovat kuistilla ovesta tehdyllä pöydällä antamassa toivoa tulevasta talvesta. Kyllä se sieltä tulee, talvi ja uusi katto. Siihen on luotettava.








Pyhäinpäivänä olimme reissussa ja pääsimme käymään kauempana olevien haudoilla. Kulunut vuosi on ollut rankka ja hautoja on nyt aivan liian monta kierrettäväksi ja niissä kohtaa valtavan määrän muistoja. Muistoja tulvi erityisesti pyhäinpäivänä oleminen anoppilassa, josta lasten pappa puuttui - ja lasten isomummolassa, joka on nyt tyhjä. 







Anoppilassa istahdin pitkästä aikaa keinutuoliin, joka meilläkin oli vuosia. Keinu on miehen isoisoisän (?) tekemä. Meille tullessa keinu sai uuden päällisen minun toimesta. Pellava ja pellavasekoite oli mielestäni luonnollinen valinta vanhaan tuoliin. Keinussa keinuin kun odotin esikoista, keinussa keinuttiin lasten kanssa päiviä ja öitä. Muutto pienempään taloon toi keinulle muuton takaisin anoppilaan. 







Reissusta kotiuduttuani kävin Tosimummon blogissa. Siellä oli yhteensattuma keinubloggauksen kanssa. Tosimummo oli lainannut Unto Kupiaisen runon blogiinsa ja sen minäkin tähän haluan liittää.


On elämä keinutuoli.
Me kahden siinä kiikutaan,
me, Pää ja Takapuoli,
näin, pimeään ja valoisaan.
Ja keinuessa veisataan.

Ja kerran meitä muistellaan:

ne kiikkui ynnä kuoli!


On elämä keinutuoli.

-Unto Kupiainen-







Viikonlopun reissussa puikot saivat aikaan tunikan kuopukselle. Malli ei ole ollut kuvattavassa vireessä reissun jäljiltä, mutta ehkä kuvat tänne saamme seuraavaksi.


-Unna